Yritys
Liikuntamesta on 1.9.2003 perustettu maastohiihtoon erikoistunut yritys. Liikuntamesta aloitti toimintansa Petri Ylösen aktiivihiihtouran aikana myymällä Yokon hiihtohanskoja ja Start hiihtovoiteita Sveitsin hiihtokeskuksen myyntitiloissa. Toiminta on vuosien mittaan laajentunut siten, että nyt Liikuntamesta pystyy tarjoamaan hiihtovälineet kokonaisuudessaan.
Liikuntamestan toiminta-ajatuksena on tarjota maastohiihtovälineitä ja maastohiihtoon liittyviä palveluita asiantuntemuksella. Välineiden osalta Liikuntamesta on pyrkinyt aina siihen, että kaikki myynnissä olevat tuotteet on ensin itse testattu hiihtämällä toimiviksi. Yksi toiminnan peruspilareista on ollut myös aina tarjota tuotteita mahdollisimman hyvällä hinta/laatusuhteella. Tämän on mahdollistanut tuotteiden osto suoraan valmistajalta tai maahantuojalta.
Yrityksen myyntitoiminta tapahtuu Sveitsin hiihtokeskuksen myyntipisteestä laskettelurinteen aukioloaikoina. Laskettelukauden ulkopuolella myynti tapahtuu vienti/tuonti periaatteella ja lisäksi toimitamme tavaraa koko Suomeen matkahuollon kautta.
Yrityksen päätuotteet ovat Karhu maastohiihtosukset, Start voiteet ja maastohiihdon ohjaus- / valmennustoiminta.
Liikuntamesta on entisen maajoukkuehiihtäjä Petri Ylösen yritys.
- Suomenmestaruuskilpailut sprintti 3. 2001
- Suomenmestaruuskilpailut viestit viisi mitalia yleisestä sarjasta
- Sotilaiden Suomenmestaruus kuusi kertaa 1995 – 1999 ja 2003
- Sotilaiden MM-kilpailut (CISM) 5. 2003 ja kuusi partiomitalia 1994 -2006
- Maailman-cup paras henkilökohtainen sijoitus 10
- Maailman cup viesti 6. 2003 ja pariviesti 5. 2002
- Maailman cup startteja 29, maailman-cup pisteitä 75
- MM-Lahti 2001 Sprintti 34, 50km 45.
Liikuntamesta tukee paikallisia hiihtäjiä. Kauden 2011 – 2012 Liikuntamestan yhteistyöurheilijat ovat
Hyvinkääläinen Wilma Vinkanharju (valtakunnallisen hopeasomman mestari T 14v vuonna 2011) ja Hausjärveläinen Noora Kivikko (Suomenmestaruus kilpailut N 23v 9. vuonna 2011).
Liikuntamestan tukiurheilijat ovat kilpailleet ahkerasti ja menestyneet hienosti. Nooralla mm. Suomen mestaruuskilpailusta naisten sarjasta sijat 20 ja 28 sekä Wilmalla hopasomman loppukilpailun 2. sija. Keravan kansallisissa hiihdoissa Noora oli nopein ja Wilma toiseksi nopein kaikista naisista !! Molempien nousujohteinen kehitys on jatkunut ja molemmilla alkaa olla valmiudet hiihtää "isoa kovaa" :). Tsemppiä Wilma ja Noora ....
Tervetuloa sivuille,
Petri



