Minulta talviaikaan kysellään päivittäin kommentteja karvasuksista ja niiden toimivuudesta. Karva- eli skinisukset ovat yksi meidän myydyimmistä tuotteista ja aika usein kuulen myös kysymyksen, että millaisella suksella se kauppias itse hiihtää, kun noin paljon skinisuksia kehuu.
Omalta entiseltä kilpahiihtäjän uraltani on jäänyt tavaksi laittaa liikunta edelleen aika tarkasti ylös, vähintään tarkkuudella suoritustapa, aika ja kilometrit, tätä tosin helpottaa nykyään huomattavasti erittäin tarkat GPS-urheilurannekellot.
Edellisen kymmenen talven aikana olen hiihtänyt hieman yli 2000km keskimäärin vuodessa ja kuluvana talvena olen saanut kasaan tähän mennessä 1150km. Hiihdostani aika tarkkaan puolet tapahtuu perinteisellä tyylillä ja puolet luistellen eli perinteisen hiihtoa n. 1000km/talvi. Minulla perinteisen tyylin hiihdosta vuosittain n. 92 – 95% tapahtuu skinisuksilla ja olen hiihtänyt tämä talvi mukaan luettuna 11 talvea tällä rytmillä. Tästä siis muodostuu skinisuksilla hiihtämäni määrä 10 000km. Tarkasti raja rikkoutui lauantaina 22.2.2020 klo 08:45.
Olen ollut onnekkaassa asemassa, sillä tämä 10 000 kilometriä skinisuksilla on ollut mahdollista hiihtää kymmenillä pareilla, olen arviolta hiihtänyt 90 eri parilla skinisuksia. Tämä erittäin suuri määrä on mahdollistanut sen, että olen pystynyt muodostamaan aika hyvän kuvan erilaisista skinisuksista.
Takavuosien Saksalainen ampumahiihtotähti Mark Kirchner totesi kerran maailmanmestaruuden voitettuaan haastattelijalle, että It’s allways easy ja samaa voi sanoa Liikuntamestan kauppias skinisuksista it’s allways easy.
Eli helppoa ja kivaa. Ladulla nähdään.
Hiihtoterveisin Petri.