Ei ole mennyt lumen jakautuminen tasan Suomessa alkutalvesta. Kuusamon alueella lunta oli jouluna eniten 38 vuoteen, lunta noin 60cm. Samaan aikaan Etelä-Suomessa on välillä käynyt lunta hieman maassa, mutta lumen määrä on ollut erittäin pieni, pääsääntöisesti nyt joulukuussa 0-5cm eli maa on välillä ollut juuri ja juuri valkoinen.
Lumella on ainakin hiihdonharrastajille suuri merkitys. Nyt joulukuun 20 päivä, kun Hyvinkään tykkilumilatu aukesi sen pituus oli oman epävirallisen mittaukseni mukaan 586m edestakaisin hiihdettynä eli vajaa 300m suuntaansa. Saman aikaan Pohjois-Suomessa oli hiihdetty lähes kaksi kuukautta loistavilla luonnonlumi laduilla ja monissa Pohjois-Suomen hiihtokeskuksissa oli auki kymmeniä kilometrejä loistavaa hiihtobaanaa.
Lumen määrässä on jotain samaa pienten yksinyrittäjien kanssa. Kysykääpä yrittäjältä onko ollut miten töitä, yleensä vastaus on että on todella kiirettä tai on ollut vähän hiljaisempaa, harvoin kuulee yrittäjiltä että onpa ollut sopivasti töitä.
Toivotaan, että Etelä-Suomeenkin saadaan vuoden vaihtuessa luonnonlunta ja pääsemme kaikki nauttimaan lumisista maisemista sekä talvisista harrastuksista.
Eli lumista uutta vuotta kaikille J.
Terveisin lumesta haaveileva Petri.
(Kuva Kuusamosta 26.12.2019, kun lunta on liikaa, ainakin parkkipaikalla)
Peten Porinat 25.8.2019